044 9766 137 Kokeile 7 päivää ILMAISEKSI!

Ajankohtaista liikunnasta

22.11.2019

Kuntomon valmennustiimi vahvistuu tammikuussa 

Personal Trainer Kirsi Rautiainen aloittaa valmennustyöt Kuntomossa. Kempeleestä kotoisin oleva Kirsi on liikunnallinen sydämen ääntä kuunteleva, energinen ja määrätietoinen kahden tytön äiti, joka vaalii elämässään kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Oman olon aito kuuleminen on antanut näköalan siihen mikä on tärkeää ja merkityksellistä. Palkitsevaa valmentajana on se, että pääsee nauttimaan muutoksista, tavoitteiden saavuttamisesta ja tekemisen ilosta. Vihdoin teen sitä missä tunnen olevani kotona.

Personal trainerin ja ravintovalmentajan työhön olen ponnistanut tradenomiopintojen, kasvatustieteen aineopintojen ja psykologian perusopintojen kautta. Jatkuva kehittyminen työssä ja opiskelu on tärkeä osa minua, sillä vain muutos on pysyvää.

Voimaa arkeen ammennan asioista, jotka tuntuvat, näyttävät ja kuulostavat minulle.

Valmennuksen lisäksi Kirsi tuo Kuntomoon uutta energiaa ja osaamista ryhmäliikuntaan. Saamme kevään lukkariin mm. supersuositun FasciaMethod kehonhuolto ryhmäliikuntatunnin.

Kirsille voit varata kätevästi aikoja valmennus -ja konsultaatioaikoja nettiajanvarauksen kautta tästä! (ajanvaraus avautuu piakkoin!)

Lue lisää Kuntomon valmennuspalveluista tästä!