Kuntomon tähtiurheilija Aino Vuorjoen kuulumisia

Minun hallikauteni on nyt ohi ja treenaaminen kesää kohti on alkanut. Hiihtolomaviikon sain pitää ylimenokautta, jolloin ei ollut yhteisiä treenejä. Ohjelmassa oli silloin paljon ulkoilua ja lepäilyä. Vuoden 2021 hallikisoja pystyttiin järjestämään noudattamalla koronan tuomia rajoituksia. Kilpailuihin ei saanut tulla katsojia, mikä oli todella erilaista ja outoa.

Hallikauttani varjostivat alaselän vaivat. Pystyin kuitenkin haasteiden kautta osallistumaan hallikauden tärkeimpiin kisoihin. Sain myös kokea ensimmäiset aikuisten arvokisat, sillä pääsin osallistumaan Jyväskylän SM-hallikilpailuihin. Kisat menivät hieman alle odotuksieni, mutta olen silti tyytyväinen. Kisaaminen siellä oli kivaa ja kokemus arvokisoista oli tärkeää kohti tulevaisuutta. Kauden päätavoite oli Tampereella nuorten SM-hallikilpailuissa. Jäin finaalissa tuhannesosilla toiseksi, mikä oli pettymys. Kuitenkin jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen rikkonaiseen kisakauteen.

kuva: Heidi Lehikoinen
Kuva nuorten SM-hallikilupailuista 2021

Nyt tärkeä treenikausi kesää varten on käynnistynyt. Treenaamiseni on monipuolista ja treenejä kertyy keskimäärin kuusi kertaa viikkoon. Ne koostuvat nopeus- voima- ja kestävyystreeneistä. Tietysti myös kehonhuolto kuuluu jokapäiväiseen rutiiniin. Toivottavasti treenaaminen sujuu ilman suurempia ongelmia ja pääsemme jatkamaan harjoittelua normaalisti koronasta huolimatta.

Kesän kisakausi on vielä vähän auki, mutta toivotaan, että päästäisiin kisaamaan normaaleissa olosuhteissa. Suurimmat kesän kisat ovat minulla edessä vasta elo- syyskuussa. Niitä ovat henkilökohtaiset SM-kisat, SM-viestit ja minulle ensimmäiset Kalevan kisat. Valitettavasti muutama päivä sitten tuli tieto, että nuorten Euroopan mestaruuskisat Italiassa on peruttu kesältä 2021.

Treenaaminen muiden kanssa on motivoivaa ja samalla voi pitää myös hauskaa. Kisareissut ja leirit ovat aina vuoden kohokohtia, niistä jää ihania muistoja. Olen saanut yli kymmenen vuoden ajan treenata tärkeiksi tulleiden ystävien kanssa.

kirjoittaja on Kuntomon tähtiurheilija yleisurheilija Aino Vuorjoki.

Olen Aino Vuorjoki, 15-vuotias pikajuoksija Kempeleestä. Yleisurheilu on minulle rakas laji ja olen harrastanut sitä jo kymmenisen vuotta. Kuntomon palveluista käytän kuntosalia Zeppeliinissä ja hierontapalveluita Zeppeliinissä ja Limingantullissa.

Saavutukset:

  • Suomen ennätys, hallissa 60m (2019)
  • Suomen mestaruus 100m (2019, 2020)
  • Useita SM-mitaleja viesteistä (2019, 2020)

Tavoitteet:

  • Omien ennätysten parantaminen
  • SM-kisoissa menestyminen
  • Pääsy maajoukkue-edustukseen