Asiakastarina:Valmennus toi Anulle vireän olon, hoikistuneen kropan ja paremman kunnon

Anu osallistui vuonna 2020 elo-joulukuun ajan Kuntomon I love me –pienryhmä valmennukseen ja saavutti valmennuksen aikana asettamansa tavoitteet reippaasti.  Tärkeimpänä säännöllinen liikunta sisältyi jokaiseen viikkoon, vähintään kolme kertaa viikossa.  Kuntomon valmentaja Susanna Mendelin-Sonny pyysi jokaiselta viikolta liikuntakalenterin palautusta, jotta pysyi paremmin kärryille tapaamisten välissä Anun liikunnan toteutumisesta. Susanna kertoo, että Anu teki todella tunnollisesti harjoitukset, mitä hänelle ohjelmoitiin ja noudatti tarkkaa ravinto-ohjettani todella hienosti. Meillä oli tapana, että ryhmän jäsenet lähettävät aina viikon päätteeksi harjoituskalenterin ja sitä kautta sitoutuivat ja motivoituivat paremmin harjoitusten tekemiseen. Valmentajalle tämä on todella merkityksellistä, jotta tietää, onko valmennettavan viikkoon osunut paljon poikkeuksellisia päiviä tai muita elämään kuuluvia haasteita.

Sisäelinten rasva putosi hurjat 46 yksikköä

Painonpudotus oli myös yksi Anun tavoitteista. Valmennuksen aluksi Susanna toivoi, että jokainen tekee itseä koko valmennuksen ajan muistuttavan riittävän selkeän tavoitteen näkyväksi.  Painoa putosi lopulta enemmän kuin Anu oli osannut toivoa, lähes 10 kiloa. Vyötäröstä lähti 16 cm, rasvaprosentti putosi 6 % ja mikä tärkeintä sisäelinten ympäröivä rasva putosi hurjat 46 yksikköä. Lihaskuntotestit osoittivat, että Anun lihaskunto oli parantunut samalla kuin rasva oli palanut. Myös liikkuvuudessa tapahtui kehitystä, sillä valmennuksessa satsattiin myös kehon- ja mielenhuoltoon. Huikeaa työskentelyä, toteaa Susanna valmennettavan saavutuksista.

Ryhmän ja valmentajan tsemppi todella tärkeässä roolissa

Anua motivoi erityisesti ryhmän yhteiset treenit, tuki ja kannustus. Yhdessä on iloa liikkua ja tsemppi pysyy yllä. Välillä oltiin kuntosalilla, välillä luennolla, porrastreeneissä ulkona ja osa loppuvuoden treeneistä vedettiin etänä kotoa käsin. Ryhmällä oli myös oma WhatsApp- sekä Facebook-ryhmä, joissa käytiin aktiivista viestintää koko valmennuksen ajan.

Ryhmällä oli erittäin tärkeä merkitys ja se tosiaan antoi minulle alkusysäyksen liikkumisen pariin pitkän tauon jälkeen.  Aluksi epäröin lähteä mukaan ja sitouttaa itseäni. Neljän kuukauden kesto tuntui lopulta sopivan mittaiselta ja rohkenin onneksi mukaan. Ryhmän koolla oli myös itselleni merkitystä, 6-8 oli juuri sopiva. Mielestäni oli hienoa, että jokainen sai asettaa omat yksilölliset tavoitteensa omista lähtökohdistaan ja päämääristään käsin. Päiväkirjaan kirjaaminen ja sen raportointi olivat minulle erittäin tärkeitä ja nimenomaan motivoivat minua. Se piti minut säännöllisesti liikkeellä, vaikka joskus olisi hieman laiskottanut.  Palautteen saamisella oli myös tärkeä merkitys!

Härkäpapu-suikaleista uusi lempiruoka

Asetin tavoitteeksi saada itseni liikkeelle n.2-3 kertaa viikossa. Haaveeni oli samalla pudottaa painoa jonkin verran. Peruskuntoa lähdin kohottamaan pitkillä sauvakävelylenkeillä. Ruokavaliossa tein pieniä muutoksia, kuten vähensin leivän syöntiä, lisäsin kalaa ja kasviksia entisestään, vehnäpastan vaihdoin kikhernepastaan. Valkosipuli & yrtit härkäpapu-suikaleista tuli uusi lempiruokani. Ruokailussa kiinnitin huomiota erityisesti säännölliseen ruokarytmiin, unohtamatta välipalaa! En ollut siis millään dieetillä, enkä esim. karkkilakossa eli nälkää ei tarvinnut nähdä missään kohti.  Tavoitteenani oli pysyvämpi muutos kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla ajatuksella “kohtuullisesti kaikkea”. Muutaman viikon jälkeen oloni oli jo virkeämpi.  Työpäivän jälkeen jaksoin muutakin kuin nukkua päiväunia sohvalla! Paino alkoi myös pudota pikkuhiljaa, mikä motivoi minua entisestään pitämään ateria- ja liikuntaryhmiä yllä. Tämä siis riittää! Oloni on vireämpi ja kunto kohosi, niin minua ilahdutti myös mahtuminen entisiin vaatteisiin, Anu tiivistää valmennuksen tuloksia.